Matkustin perjantai-iltapäivänä junassa monta tuntia. Näin monta miekkosta, joista olin jo varma, että siinä se saaliini nyt on! Ihka ensimmäinen oli tietenkin junan konduktööri. Hän kulki komeana virkapuvussaan…mutta eipä siinä sitten muutaJ Mietin myös jokaisesta junan miehestä joko tuossa nyt ois SE…..mutta eipä ollu ei…jollakin oli sormus, joku oli liian lyhyt, joku oli liian vaalea. Huomasin keksivänikin näitä tekosyitä. Samaan aikaan muutaman penkkirivin päässä istui pyörätulissa nuori nainen, joka itki sairaalaan menoa….minäkin melkein itkin….en miehettömyyttäni vaan häveliäisyyttäni…Kuinka kehtaanki valittaa niin pienistä asioista kuin miehettömyys…..tai eihän se pieni ole…ainakaan toivottavasti…sillä olen aina halunnut rotevan miehen:D
Mutta kyllä minua hävetti, nyt en enää valittaisi tätä asiaa….ja viiden minuutin päästä jo mietin seuraavalla junan pysähtymispaikalla, joko se täältä hyppäisi kyytiin…se minun mieheni.
Metsästysvaisto sanoo toisinaan, että nyt on hyvä päivä, tänään minulla on tuuria…..ja toisinaan sen sanoo ennustaja. Minullehan se ennustaja tosiaan lupaili, että tapaisin juhlissa tämän luvatun tumman uniformuprinssin. Nyt olin siis tällä junalla matkalla juhliin, mutta intuitioni saaliin saamisesta ei sanonut mitään. Luotanko intuitiooni vai ennustajaan, sitähän minun ei tarvitse päättää…sillä juhliin menen kuitenkiJ Ja melkein toivoisinkin, että toivottavasti ei näistä juhlista ainakaan…olenhan satojen kilometrien päässä kotoa. Mikä olisikaan riuduttavampaa kuin kaukorakkaus. Joo,joo tosirakkaus odottaa ja kestää jne. jne….mutta eihän sitä kukaan jaksa….sen olen sitä paitsi nähny, kokenu ja huonoksi havainnut...(Jätän tässä kohtaa mainitsematta ne ystävieni tarinat, joissa kaukorakkaus on toiminut…neljäkin vuotta.) Minulle se ei vain sovi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti